Naapurimme Mertsu muuten sopii hyvin isämaallisuuden keulakuvaksi.
Hän on tavallisimpia suomalaisia miehiä, sitä tummatukkaista alalajia, kai, jotain karjalaista sukua. Ikä n. 45 v., asuu mineriitillä päällystetyssä OKT:ssa tässä Kontulan kulmissa. Työssä Laakkosen autokauppiaana, kuten väittää yksi paikallinen tiedostustoimisto. Salainen lempinimensä Mertsu tulee hänen suosikkiautomerkistään: hiekkapihalla komistelevat kaksi Mersua, hän ajaa viinipunaista ja vaimo valkoista. Toisena suosikkina hänellä on retroprätkä, jolla hän kruisailee hiljaisia kortteleita mustaan nahkaan pukeutuneena. Musta nahka ei missään nimessä tee hänestä Tom of Finlandin miehiä: kroppansa on rakennettu tekemään jotain muuta kuin rakkautta.
Mertsun isänmaallisuus näkyy ensisijaisesti tyylillä: kun hän siistii innolla kukatonta pihaansa tai remppaillee kellariautotallinsa edessä prätkiä, hänellä on päällä Kiitos-paita. Siis veteraaneille kiitos sodasta ja Suomesta.
En tiedä miten tätä kommentoisi paikallinen tiedotustoimisto, jonka takana seisoo 87-vuotias ihan aito veteraani. Ehkä kannattaa joskus kysyä, ja sitten välittää tietoja toiselle paikalliselle tiedotustoimistolle, jota pyörittää hymyilevä pikkupoika.
Toissijaisesti Mertsun isänmaallisuus näkyy tavassaan: hän ei tervehdi minua Kontulan Rusakkoa vaikka kuinka ystävällisesti nyökkäisin lähtiessäni töihin tai palaamassa työstäni kotiin. Toisaalta Mertsu ei ole mikä Arto Paasilinnan hahmo jotta välittäisi Rusakoista.
Isänmaallisuuden keulakuvalta odotetaan paljon. Esimerkiksi sitä, että kattoremontti tehdään ajoissa ja ammattilaisvoimin. Silloin pihalla seisoo pakettiauto jonka kyljessä vaatimaton ja selkeä firman nimi yhteystietoineen (esim. Paikalliset Peltityöt Ky). Silloin ympäri kuuluu hilpeä paukutus. Ja jokainen näkee että tässä talossa menee hyvin. Isäntä tietää miten asian pitää olla. Täällä pärjätään ja saadaan palkinnoksi kotitalousvähennykset.
Mertsun talon seinälle ilmestyi hiljattain rakennusteline, ja pihalle pinot Ondulinea. Mutta pakettiautoa ei näkynyt. Sen sijassa oli vanha punainen Opel Astra. Sen rekisterikilpi oli leveä virolainen kilpi. Ja kaksi Viron poikaa levittelivät pihalle pressua, sitten seuraavana päivänä maalailivat pienellä telalla räystäitä jne. Mertsu valvoi vaivaantuneena isäntänä. Kiitos-paita oli päällään.
Työstäni tulleessani sain huomata, että hänen kattonsa oli kauttaaltaan ruosteinen.
Muuten Mertsu on kyllä isämaalisuuden keulakuva. Hyvin kontrastinen sellainen.
